Vuosi 2020 saatiin loppuun
Aloittelin tätä postausta tammikuun puolella, mutta niinpä vain on venähtänyt täydentäminen maaliskuun puolelle! Kolme ensimmäistä kappaletta tuli silloin kirjoitettua, kuvista alkaen teksti on uudempaa, 12 03 kirjoitettua. Merkillisin vuosi elämässämme, kun on oltu koronauutisten päivittäisissä vaiheissa reilu 3/4 vuodesta, vain oudon leuto ja lumeton alkutalvi 2020 ehdittiin viettää toiveikkaammissa merkeissä. Ollaan nyt vaiheessa, jossa maskin käyttö on jokapäiväistä elämää aina, kun mennään ns. muiden joukkoon kauppa- tai muilla asiointireisuilla. Pidetään turvaväli kassajonoissa ja koetetaan olla yskimättä edes ns. virkayskää (ennenkuin vaitelias suomalainen avaa suunsa, pitää kurkku avata kakaisemalla, jotta tietäisi, että ääntä tulee). Alkuvuodesta syntyi tapa, että vanhimmat ikäluokat, joita tauti armottomammin koettelee, ovat löytäneet aikaisen aamun (klo 6-8) kaupassa asioimisen ajan. Se taas on karsinut kohteista toisia liikkeitä, jotka avaavat vasta klo 9-10 mais...