Ehdittiin jo elokuulle!

Preeriavärimintut avaaavat loppukesän koristeeksi kukkansa.

Ennen kuulumattoman pitkä väli blogipostaukseen! Ei sitä koronaakaan voi kaikesta syyttää, varsinkin kun en ole sitä sairastanut. Mutta niin vaan on aika kulunut päivästä toiseen. Nivelet ovat säännöstelleet tekemisiä, ja Tellan kanssa eletään vanhan koiran kuvioiden mukaan. Aikaisin kukonlaulun aikaan pihalle, sitten parin tunnin päästä ja kahvista selvittyä onkin aika jatkaa vielä lyhyeksi jäänyttä yötä. Vieraita ei ole juurikaan nähty sen enempää läheltä kuin kaukaa, joten olo on kuin rikkaruoholla, jota kitkijä ei häiritse. Sen kun tekeytyy. Ulkona ollaan vasta, kun UV-säteily on hellittänyt, uutta nahkaa kun ei minulle enää kasva, on elettävä näiden vanhojen rippeiden ehdoilla.

Syyspuolelle kesää on tultu, kun hevoskastanjan lehti alkaa muuttua hyvin tummaksi. Sen läpi ei tule oikeastaan yhtään valoa keskipäivällä alle. Etupäässä siinä viihtyy hietakastikka, joka on sopeutunut kuivaan. Aloin tuostakin jo trimmerillä nutistaa korkeampaa ruohoa, mutta akku kestää töissä vain puolisen tuntia kerrallaan. Se on hyvä, koska leikkaajakin saa vähintään parin tunnin pakollisen tauon.

Koululaiset ovat lähtökuopissa ensi viikolla alkavan syyslukukauden suhteen, ja samalla odotellaan koronan kakkosaallon alkamista. Nyt puhutaan kasvosuojien eli maskien käytöstä, kansa oppi kyllä hyvin käsidesin käytön ja turvavälin pitämisen, mutta kun rajoitukset riskiryhmille poistettiin, niin näytetään suhtautuvan näihin ohjeisiin leprummin. Varsinkin turvaväli tuppaa unohtumaan, kuinka lapset sen muistaisivat, jos aikuisetkaan eivät? Kasvosuojia ei kuitenkaan ole näkynyt vielä tyrkyllä suuremmalti hankittavaksi, onneksi asun harvamassa, jossa mahdollisuus väentihentymään tulee vain kesäkahvilassa käydessä.

Meidän kuntakeskuksen S-Market avattiin viime kuussa vuoden kestäneen rakentamisen jälkeen entiselle takapihalleen, jossa sen tieltä ensin lakkautettiin S-rauta ja puutarhamyymälä, ja koko rakennuskin sai häipyä tontilta. Nyt on juuri loppumassa muutaman viikon kestänyt vanhan myymälän purku, sille tilalle tehdään kauan kaivattu isompi parkkipaikka. Se on minullekin tehnyt kauppareisujen muutoksen, kylällä on myös K-kauppa, jonka asiakkaana pääasiassa olen ollut puolisen vuotta kohta. Kauppareisut on tehty etupäässä aamuaikaiseen, koska silloin kävijöitä on vähiten. Uuteen S-kaupan rakennukseen muuttivat myös kampaajani ja apteekki, jotka avaavat vasta yhdeksältä, joten niiden asioiden takia on kuitenkin joskus mentävä enemmän väen sekaan.

Perennamaassa on oma järjestys! Tällä viikolla luonnon oma jäsen metsäkultapiisku on alkanut kukintansa, sitä ennen kukkivat pitkään tummatulikukat, valkoisena merenä lainehtiva helminukkajäkkärä ja edelleen jaksavat pikkusormustinkukat . Keskellä oleva Kuntalan punaluumu kyllä kukki tänä keväänä, mutta raakileita ei näy. Vasemmasta laidasta pilkistää kaljuksi muuttunut saarni, sillä on jo toinen kesä meneillään ilman lehtiä, kun lehtipistiäisen Tomostethus nigritus toukat ovat syöneet lehdet jo alkukesästä. Sitä on esiintynyt muuallakin etelä-Suomessa.

En ole vuosiin enää kääntänyt maata kylvöjä varten, joten pellon perennamaa on vahvasti heinittynyt. Onneksi en ole kääntänyt, sillä kun väriherne muutamia vuosia sitten paleltui talvella, niin nyt näyttää jostain kehittyneen uusi terhakka taimi noin parin metrin päähän entisestä. Perennamaalla Monarda fistulosa eli preeriaväriminttu on alkanut kukkia, luulin jo, ettei koko kasvikaunotarta olisi olemassakaan, kun se juroi alkujaan muiden kasvien katveessa. Aiemmin istutetut narsissit ja tulppaanit ovat jaksaneet pitää pintansa. Kevättalven - kevään aikana tehty papulanruusutaimikon nutistaminen ylämäellä klapipinojen liepeissä on pitänyt taas uusia, juuristo ilmeisesti voi hyvin!

Näkymä pyykinkuivatusnarujen alta autotallille päin kertoo, että polkua on ajettu leikkurilla, koska ruoho on pysynyt siinä vihreänä, mutta muualla on ollut vapaata kasvua, jota trimmeri on purrut matalaksi. Jos nyt tulee helteitä, saattaa päästä haravalla korjaamaan kevyeksi silpuksi menneen heinämassan kompostiin.

Tämä kesä on toistaiseksi saanut tarpeellisen määrän kosteutta, koska nurmet eivät ole kulottuneet. Sitä on sattunut viime aikoina harvemmin, on ollut joko turhan kuivaa tai ylettömän märkää. Ollaan ennusteen mukaan siirtymässä kesän toiseen hellejaksoon, mutta ei vielä huomenna. Tänään on ollut poutaa mutta pilvistä, joten pitkästä aikaa olen ollut päivällä pihatöissä. Uutena työskentelymuotona on ollut nyt Stihlin ruohotrimmeri, jonka kyllä hankin jo vuosi sitten, mutta silloin ajattelin, etten sitä tarvitse, mutta vieraat ehkä tykkäävät siitä enemmän kuin sirpistä. Tänä vuonna sirppityö on ollut selvästi vaivalloisempaa kuin ennen, ja trimmeri taas muutaman kerran harjoittelun jälkeen on ihan paljon helpompaa.

On alkamassa herukoiden poiminta-aika, itse asiassa moni on sen jo tehnytkin, mutta meidän puutarha on sen verran pohjoiseen, että ollaan myöhässä tavallisesti 1-2 viikkoa. Niinpä trimmeri saa nyt siivota pensaiden lähistötkin, että selviää ilman punkkeja seikkaillessaan marjojen perässä. Herukat ovat kooltaan pienempiä kuin vuosiin, mutta tavallisesti se tietää makeampaa marjaa. Mustaherukkasadosta ei voi edes puhua, kun katkaisin kaikki oksat syksyllä 2018, kun niiden liepeille kaadettiin pari isoa runkoa, ja seuraavana keväänä alueella kuljettiin pölkkyjen korjuun takia moneen kertaan. Onhan uusia oksia nyt noussut, mutta ensimmäisenä vuonna sato on melkein olematon.

 Asun kirkon nurkalla, ja kiviaitaa ympäröi isoiksi paisuneiden koivujen nauha. Niiden juuret ovat alkaneet murtaa aitaa, joten on ryhdytty korjaukseen. Ensin kuitenkin piti kaataa kaikki liian lähellä olevat puut pois, ja juuri viime ja tällä viikolla on kuulunut päivittäin kolinaa, koneen murinaa ja nähty vilkkuvaa huomiovaloa kertomassa, että kivet siirtyvät turvallisempiin asemiin.

Tältä kohtaa kuljin tänään trimmerin kanssa, että tulisi mahdolliseksi tehdä sitä kiusallisimpien runkojen poistoa. Oksaläjä löytää nyt paremmin paikan läheltä, kun näkee kulkuväylänsä. Tuossa heinikossa on vain yksi kanto, se on kuolleesta Varjomorelli-kirsikasta muistona, joten siihen saa tehdä kekoa syksyllä, kun on viileämpää sahailla ja katkoa.

Omassa tontissakin riittää pakertamista, katseeni on nyt kiinnittynyt korkeaksi kasvaneeseen pihasyreeniaitaan tien varressa. Muuallakin olevat pihasyreenit kasvavat liian tiheästi, mutta tien varressa alkaa tapahtua taipumista tien päälle varsinkin sateiden aikaan. Ja jos sattuu osumaan räntäsade myöhemmin, kun lehti on vielä kiinni, se tietää latvojen katkeamisia. Pahin tilanne oli noin neljännesvuosisata sitten, tienvarren aidasta katkesi peräti kolmannes, se oli lopulta otettava alas kantoon asti koko pituudelta. Erityisen altis on valkoinen iso pensas juuri meidän tien ja maantien yhtymäkohdalla. Siitä olen lähes vuosittain kyllä poistanut pahimmat luokit, mutta aina niitä ilmenee.

Jokunen vuosi sitten koko aita oli saada lähtökäskyn, kun oli tehty kevyen liikenteen uudeksi väyläksi suunnitelma, joka osui meidän tontin puolelle tällä kohtaa. Suunnitelman toimeenpanoa kuitenkin on lykätty, ja sen vuoksi en ole aivan yhtä suurella innolla poistanut liikoja tästä isäni alun perin 1950-luvulla istuttamasta aidasta, kun ei tiedä, koska kauha tulee tontille. Kun se jouduttiin 1990-luvun puolivälin jälkeen katkaisemaan alas, niin hoidin sitä lähes pari kymmentä vuotta leikkamalla pensasaidaksi, mutta sellainenhan ei kuki, kun pitäisi olla edellisvuoden verso, johon kukkia ilmaantuu. Kun se tuli lopulta liian korkeaksikin leikata, niin lopetin tasaukset ja kavensin aitaa noin puolella, ja sen jälkeen sen on saanut kasvaa kukkivana.

Jottei totuus unohtuisi, on vielä sukkakuvakin. Nämä ovat heinäkuun tuotoksia, koska pianhan se joulu taas on tulossa, eikä siitä tule mitään, jos ei ole kopallista sukkia varattuna. Saaliloimi on viettänyt 1-vuotisjuhlaansa puulle vedettynä, mutta ei yhtään kudottuna. Tella ei nimittäin enää kulje vintin rappuja, joten jos sinne menen, niin koiralla on kova ikävä, senhän olo on aina metrin päässä minusta, ja silmä seuraa varpaitteni liikettä nukkuessakin. Ainoa hetki, jolloin se nukkuu syvää unta, on aamulla, kun olen lukemassa päivän uutisia tietokoneella. Se tietää, että siitä en hevin nouse...

Autokin tuli taas paremmin ruotuun kuin mitä pitkiin aikoihin. Sille oli tullut kumma tapa, että yrittäessäni lähteä liikkeelle se ei startannut ollenkaan, eikä avaimen kauko-ohjaus toiminut. Se tapahtui onneksi harvakseltaan, epäsäännöllisesti. Luulin, että akku on simahtanut, varsinkin kun ensimmäinen kerta sattui kovalla pakkasella pari vuotta sitten. Tätä sattui muutamia kertoja, pari kertaa jouduin anelemaan apua, kun vaihtoehdot olivat jo vähissä.  Akkukin meni vaihtoon. Nyt paljastui tänä keväänä, että kyseessä olikin vika auton avaimessa eikä akun kestossa.

Kun otin autoliikkeen neuvosta käyttöön vara-avaimen, ollaan oltu Hyundain kanssa hyvää pataa sen jälkeen. Nykyajan autoissa on ajotietokone, jonka pitää tunnistaa avain tällä kauko-ohjauksella. Jos se ei tunnista, ei tule mitään liikenteeseen lähdöstä. Kun olin mennyt sillä vanhalla avaimella sisään yrittääkseni starttia, auto alkoi lopulta soittaa varashälytys-signaalia eli suomeksi sanoen tuutata lyhyin väliajoin monta kertaa. Tämä auton reaktio sitten lopulta ohjasi oikeaan virhelähteeseen eli siihen auton mielestä väärään avaimeen.