Ehdittiin jo elokuulle!
Preeriavärimintut avaaavat loppukesän koristeeksi kukkansa. Ennen kuulumattoman pitkä väli blogipostaukseen! Ei sitä koronaakaan voi kaikesta syyttää, varsinkin kun en ole sitä sairastanut. Mutta niin vaan on aika kulunut päivästä toiseen. Nivelet ovat säännöstelleet tekemisiä, ja Tellan kanssa eletään vanhan koiran kuvioiden mukaan. Aikaisin kukonlaulun aikaan pihalle, sitten parin tunnin päästä ja kahvista selvittyä onkin aika jatkaa vielä lyhyeksi jäänyttä yötä. Vieraita ei ole juurikaan nähty sen enempää läheltä kuin kaukaa, joten olo on kuin rikkaruoholla, jota kitkijä ei häiritse. Sen kun tekeytyy. Ulkona ollaan vasta, kun UV-säteily on hellittänyt, uutta nahkaa kun ei minulle enää kasva, on elettävä näiden vanhojen rippeiden ehdoilla. Syyspuolelle kesää on tultu, kun hevoskastanjan lehti alkaa muuttua hyvin tummaksi. Sen läpi ei tule oikeastaan yhtään valoa keskipäivällä alle. Etupäässä siinä viihtyy hietakastikka, joka on sopeutunut kuivaan. Aloin tuostakin jo trimmeri...