Rauhaisaa ja sopivaa piha-aikaa

Kuva on eilisillalta, räntälumisateen lakattua. Tänään iltakahdeksalta ei enää löytynyt mitään jäljellä.

Tonttini on iso, yli 4000 neliötä, siitä suurin osa on ikivanhaa peltoa, loput hiekkaisia laitumia ja rakennusmaata. Maat kallistuvat luoteen-pohjoisen suuntaan, vain pienempi luoteisnurkka on tasaista, siellä on myös hietakerroksia yli kolmeen metriin, kun muussa alueessa kallio on metrin syvyydellä tai lähempänäkin. Kaikilla lähinaapureilla on tasaisemmat tontit. Kylä oli rakentunut seurakunnan vuokratonteille kauan, ikimuistoon.

Tontin lohkomisessa 1960-luvun lopulla määriteltiin, että silloisen jalkapolun tilalle pitää varata kahdelle yläpuoliselle naapurille kulkuoikeutta rasitteeksi etelärajaa myöten. Tie on nykyisin isoillekin autoille tarvittava, suurin vakinainen liikennöijä on jätekuljetusauto. Harmi, että taloa ei rakennettu vasta silloin, nyt liikenne hipoo rapunkulmaa ja meidän ainoaa ulko-ovea. Mutta faktoja on vaikea muuttaa.

Tässä autotallin pohjoispuolisessa rinteessä on maastoa muokattu monta kertaa, kun jo minunkin elinaikana siinä on toinen rakennus, kuinka monta lienee ollut ennen? Koko ylämäen puoli on täynnä vanhoja nurkkakiviä.

Asutushistoria ja luonnonolot antavat liudan lisätehtäviä lähes kaikelle pihanhoidolle. Esimerkiksi avotulen teko on suorastaan vaarallista, sillä rinteessä ilmavirtaukset kuljettavat helposti palotähteitä ylemmäksi, joten en yleensä polta ulkona mitään. Tähteet on siis hoidettava muulla tavoin kuin nuotiona, joka meidän kylällä on vielä tavallinen muoti. Kun olen viettänyt tässä asuen sekä lapsuuteni että nyt tilanomistajana lähes 40 vuotta, joka kolkalle on olemassa muistovarasto, jota pitää tietysti myös vaalia. Kun tontti sattuu sijaitsemaan myös kylän keskellä, sekin asettaa paineita maaston käsittelylle.

Jättimalikka-sieni pesiytyi tontille 1980-luvulla, siitä on ollut harmia istutuksille ja edelleenkin, nykyisin myös tarhakotilot ovat ilmaantuneet kasveja syömään. Kekomuurahaiset ovat jo pitkään alkaneet pitää talon eteläseinustaa sopivana keon rakennuskohteena, jotenka sopii puikahtaa sisällekin löytämään hyviä lastenkamareita. Kiireitä siis pukkaa maanomistajalle, vuosi vuodelta entisen tason säilyttäminen tuntuu yhä kaukaisemmalta tavoitteelta.

Tontin yläosa, itäpuoli on tänä vuonna saanut erityisen paljon huolta osakseen, vaikkei nyt läheskään joka neliömetrille

Olen jo monena viikkona tuuminut, etten kyllä muista näin ihanaa kevättä, kun ei ole tulenpalavaa kiireen tuntua. Keväisin on erilaista askaretta tarjona, ja monina aiempina vuosina niille on tarjoutunut vain muutama viikko aikaa, kun kesä on jo rynnistänyt päälle. Moni homma on joutunut manjana-osastoon, jollekin muulle vuodelle. Nyt on onneksi vasta toukokuun alkupuolikas menossa, viilehköjä säitä odotettavissa vielä vähintään kymmeneksi päiväksi, että jaksaa kumarrella tontilleen.

Toisin on entiseen vuodenkiertoon verrattuna. Lumien sulamista ja maan kuivumista ei ole tarvinnut odotella helmikuun puolivälistä lähtien. Eikä ollut sulamisvesiallikoistakaan lisähommia. Aina on ollut tilaisuus eikä ole edes tarvinnut tehdä kerralla loppuun aikomaansa, koska sitä on voinut jatkaa mielin määrin. Ei tule rasitusvammoja eikä kyllästymistä, mutta pääasiallinen rauhallinen tahti tulee kyllä työnjohdon eli Tellan sanelemana, se haluaa olla kylki kyljessä, mutta pinna kestää vain tuokioita, ei niinkään tunteja. Pisin aika yhtä mittaa puuhissa on ollut tunnin luokkaa. Töiden jälkeen on ollut aikaa hyvin huilailla ikäkertoimen rasitukset pois.

Mutta paljon on saatu kertyneestä must-varastosta vireille! Ylämäkeä täyttänyt ruusuviidakko on kohta enää muisto, kun papulan- ja hansaruusut ovat antamassa tilaa muulle toiminnalle. Vanhoja kantojakin on nitistetty samalla, joten kävelytilat ovat parantuneet siellä. Liikennettä haittaava murskekasa on sekin tulossa loppuun kulutetuksi ja oikeille kohdilleen.

Vuosien saatossa tämä alue tontista, joka on samaa seutua kuin tuolla ylempänä tekstissä oleva rinne, on saanut ehdottomasti eniten askartelutunteja osakseen...

Tontilla lojuneet koivupöllit ovat kuivumassa pinoina, ylämäen harmittavan isot puut kaadettu ja nekin pinoina kuivumassa. Se riivatun jasmikkeen kannokkokin! Nyt siitä puuttuu enää murskepinta ja luiskaistutus. Bioroskis tuli tyhjennetyksi ja siirretyksi uuteen ja parempaan kohtaan. Sen alle mennyt kuormalava oli maalattu jo vuosi sitten odottamaan seinustalle. Nyt puuttuvat enää suunnittelemani rodoistutukset, kun taimikaupatkin vasta hiljattain ovat alkaneet pitää ovia avoinna. (Huomasin kyllä tänään pari melko pehmenneen näköistä unohtunutta kantoa polkujen syrjässä, niiden jälkeen kävelyurat taas hieman paranevat .)

Näissä kuvissa hehkutetaan kahden isoimman jasmikkeen kannokon matkustuspäivää kompostin uumeniin. Yhteensä eri kannokoita oli 5-6 kappaletta, Nyt saa rinnepolkua hieman muotoilla  paremmin, kun pensas ei haittaa toimia.

Yksi rakennuksen projekti, vanhimman eli saunan ja pesuhuoneen harmaavesien poistoputken korjaus pohjakerroksessa on jo keskusteltu, mutta suoritusajasta ei ole vielä tietoa. Käsittääkseni se on helpohkosti tehtävä, mutta kun putkimiehen ammattitaitoa ei ole, niin tämä on maallikon arvelu. Mahtaneeko se tapahtua tänä vuonna?

Kun viileitä ilmoja jatkuu, ei ole kiirettä piharuukkujen istuttamiseksi. Kukat saavat odotella autotallin puolella pakkasettomia öitä, viime yö oli vielä sitä luokkaa, etteivät kukat olisi tykänneet.