Lähihistoriaa omalta tontilta

Tällaiselta näyttivät tämän tontin maisemat joskus 1930-luvulla, ja samanlaisina pysyivätkin melkein sen vuosikymmenen loppuun. Silloin meidän perhe asettui Iittiin, ja talo rakentui edessä olevan peltotilkun varaan tuonne taustan rinteeseen. Talon paikka ei kyllä tästä näy, koska on hyvä maamerkki, viereisen naapurin, Lepolan kuusitrio kuvan oikeassa laidassa. Niemelän talo jää vasemmalle kuvan ulkopuolelle, takana pilkottavat vaaleat rakennukset ovat sekä Lepolan että Nyströmin.

Kuusista alkava rinteen osa on nykyäänkin ilman rakennusta, mutta kohta oksistosta vasemmalle alkaa talousrakennuksen, ensin 1940-luvun puolivälissä navetta-lato-liiteri-yhdistelmän ja noin 50 vuotta myöhemmin 1991 samalle tilalle nousseen autotallin sija. Pellon laidassa on lankapuhelinpylväs, jolla Iitin puhelinyhdistyksen tilaaja Aaltosen mummon talo sai vastauksia luuriinsa, se talo jää myös vasemmalle.

Vuodelta 1986 peräisin oleva kuva kertoo navetta-lato-liiteri-rakennuksen loppuvuosista. Katto on jo mennyt notkolle. Alunperin katto oli korkeammalla, koska latoon varastoitiin heinät 2 lehmälle. Kun lehmistä luovuttiin, niin ladon katto madallettiin. Pertti-veljeni oli silloin puuhamiehenä, kun oli vapaita kesiä opiskelun aikana. Etuosasta tehtiin liiteri, ja ovikin on pienempi kuin heinäsäilytyksen aikaan. Kumpare, joka kohoaa rakennuksen oikealla syrjällä, on maakellarin katto, jonne mentiin navetasta. Sinne varastoitiin karjalle tarkoitettuja juureksia ja perunoita. Huomasin 1990, että navetan tiiliseinä oli alkanut pullistella ja kohta olisi rakennus painunut lyttyyn. Kun korjaus todettiin kannattamattomaksi, tilattiin purku, ja vanha rakennuspaikka tasattiin täytemaiden kanssa uudeksi maapohjaksi nykyisen autotallin takana rinteessä. Autotalli rakennettiin kovalle maalle 1991 ja varmuuden vuoksi laattapohjalle.

Pellon etelälaidalta kuva tänään: Solan päässä naapuri-Lepolan kuuset edelleen, autotallista vasemmalle on puolestaan Elsa-kuusi.

Tämä pariskunta on tietysti kovin tuttu iittiläisille, jotka asuivat täällä päin 50 vuotta sitten. Siinä ovat vanhempamme Elsa ja Tatu Vierula. Kuva on otettu pääsiäisen aikaan 1960 tuossa ajotiellä, kuvaajana ensimmäistä kertaa taloon tullut Mauri Haapanen, jonka kanssa olimme avioituneet muutamia päiviä aikaisemmin palmusunnuntaina ja lähteneet pääsiäisloman alkaessa Pohjanmaalta etelään lähisukulaisia tapaamaan. Sinä vuonna huhtikuun puolivälissä Iitissä oli vielä reilusti lunta. Elsalla on jalassa huippumuodikkaat vaaleanharmaat kumisaapikkaat, joissa oli oikein korkeampi kanta.

Seuraava kuva on tontin itälaidalta, ja rakennus on Niemelän talo. Pikku mökki sen edessä on isän korjailema poikien alun perin kokoama partiolaiskämppä, josta tehtiin Seijalle ja Raijalle sopiva leikkimökki. Kuva on varmaan kesältä 1956 tai 1957. Erityisesti voisi katsella, montako puuta tässä näkymässä on, ja vastaus meidän tontin kohdalta on 0. Kaikki puut ovat Niemelän tontilla, meidän tontilla on vain maahan upotettu seiväs, jonka varaan sai ripustaa pyykkinarun kesäaikaan. Koko ylämäki oli ketoa, josta lammas sai kaluttua ruokansa.

Tämä pikkumökki on viime aikoina ollut esillä moneen kertaan, kun olen penkonut vanhaa koivunkantoa olemattomaksi. Se kanto oli tyveltään lähes 40 cm, mutta puu oli kasvanut varmaan vain 25-30 vuotta, joten maassa on hyvin kasvuvoimaa, vaikka se on aika kuivaa. Puu on kaadettu joko 1990 tai 2000, molempina vuosina meillä oli puunkaatoa tässä mäellä, ja muistikirjojeni mukaan vuonna 2000 kaadettiin Grand Canyonin kohdalla ollut rajakoivikko, naapurini Väinö Hutri poikiensa Heikin ja Pentin kanssa sen tekivät. Muistikirjassani vuodelta 2000 sanotaan nimittäin, että muitakin puita kaadettiin kuin vain rajapuiden rivi.

Kiinnostava pensas on Seijan pään edessä, se on Tatun istuttama valkoinen syreeni. Sen seurana oli myös pieni vuoristolaiskarviainen, jonka tänä keväänä alas leikattu tynkä on klapipinojen vieressä. Tuo talo näyttää niin hyväkuntoiselta, ettei se alkanut ainakaan lähivuosina kasvattamaan mäntyä lattiansa keskelle kuten tapahtui. Varmaan on niin, että mänty sai vasta sitten kasvun mahdollisuuden, kun koivut poistettiin.

Leikkimökin pohjaa v. 2020. Loppuunkaluttu koivunkanto on muruina pinon vieressä, koiran nenän kohdalla oli hieman pienempi kanto, sekin hajosi loppuun tänä keväänä. Käsittelyä odottaa vielä yksi kanto pinosta eteenpäin taustalle kivien vieressä. Ne muodostivat leikkimökin ulkosyrjille juhannusilmettä joskus aikoinaan. Tatu-mänty kuvan keskellä on leikkimökin lattian kohdalla. Levitän polkua männystä pinoon asti, kunhan puru on pois korjattu. Koira katselee eteensä aukeavaa tilaa, johon aion sijoittaa biokompostorin lähiaikoina alapihan puolelta.

Pikkutyttöjen hyötypuutarhan karviaispensaan tynkä. Leikkasin sen alas, kun pinoja tehdessä piikit koko ajan haittasivat. Kyllä se siitä vielä versoo. Syreenistä on jäljellä yksi runko tässä oikealla, loput syreenit ovat edenneet kasvullisesti ihan tontin laitaan.

Pellolta löytyi eilen muisto vanhasta navetta-ajasta, kun tutkin tarkemmin sinne istutetun kuusen alusia. Sen oksat kasvoivat vuosia maahan asti, mutta joitain vuosia sitten alettiin oksistoja alhaalta päin poistella, kun koiranhihna  ja kulkijan hiukset jäivät kiinni jokaiseen mahdolliseen esteeseen. Koirahan viis välittää poluista, sitä kiinnostaa hajut.

Kuvan keskustaa halkoo puolimetrinen vesa, joka paljastui olevan terttuselja, jonka linnut olivat siemenenä kuljettaneet navetan takaiseen maisemaan. Sitähän ennen ihan suosittiin taloissa, ja varsinkin Kanta-Hämeessä, jossa aiemmin asuin, se oli hyvin yleinen kylän liepeiden kasvi, kun oli paljon ns. lähilaitumia navettojen luona. Tuosta vesasta kasvaa 2-3-metrinen pikkupuu, jos kasvu onnistuu. Selja on hyvin murtumaherkkä puuainekseltaan, joten enemmistö seljoista on ollut puun ja pensaan välimuotoja. Tämä kuusi on istutettu 1980-luvun lopulla pellolle, se oli komea, mutta liika taimi Lepolan puutarhassa ja siirtyi toisen kuusentaimen kanssa meidän pellolle ensimmäisiksi maisemapuiksi. Toinen kuusi on kaadettu jo aikaa sitten, kun tulivat istutetuiksi liian lähekkäin, tämä lähempänä taloa ollut jäi, kun oli latvaltaan ehyemmän näköinen.

Aika kuluu niin nopeasti, että itselleni melko äskettäiset tapahtumat ovat vuosikymmenten päässä. Luulin aikoinaan puita tähän alueeseen istuttaessani, etten koskaan näe niitä oikeina puina, mutta kuinkas onkaan käynyt. Alueelta on korjattu puuta jo kaksi kertaa!

Viljelymaalla puiden kasvu onkin nopeampaa, vaikkei niitä ole koskaan lannoitettu. Mutta joitain vuosia ne vuosituhannen vaihteen tienoilla kyllä saivat viherlannoitusta, kun vadelmikko-nokkosmaa muuttui leikkuria käyttäen nurmikkopohjaksi puiden alle. Tätä vaihetta kesti muutamia vuosia. Alueen löysivät pian myyrät, joiden kumpuja alkoi ilmestyä tiheään ja siihen sitten vähin erin leikkaaminen hiipui.