Mainiota Matin päivää!

Hernesoppa tai -keitto, rokka on tekeytymässä hellalla. Laskiaistiistai on tulossa huomenna!

On alettu uusi viikko, eli se on nykyisen järjestyksen mukaan maanantai, eikä sunnuntai, niin oli ennen vanhaan. Sitä vanhempaa noudatetaan vielä monissa maailman maissa, kuten vaikkapa USA:ssa, josta kukkokalenteri Raijan joulupaketissa tänne lentää. Eilen oli laskiaissunnuntai, joten on siirrytty paaston aikaan. Sitä kestää 40 päivää, joten pääsiäinen on vasta huhtikuun puolella (12.04).  Etelä-Suomessa on monilla kouluilla hiihtoloma, eli talviloma, kuten Iitin kunnan sivuilla asia muotoillaan, molempia on käytössä.

Tänään on Matin päivä, eli sisäajalle suunnitellut puhdetyöt pitäisi kohta olla tehtyinä. Ennenvanhaan Matista alkoivat nimittäin polttopuiden tekotalkoot, ja jos oli saatu pellavakankaita kangaspuilla tehdyiksi, niin niitä sopi panna puhtaille hangille valkaistumaan. Päivä on venynyt jo kymmeneen tuntiin, näkee hyvin sisälläkin hääriä ilman valoja monta tuntia.

Tänään on myös nuorimman sisareni Raijan syntymäpäivä. Onnittelut vielä blogin sivultakin! Silloin, kun hän syntyi, oli karkausvuosi kuten nytkin. Pakkanen taisi olla, kuten sillä vuosikymmenellä yleisesti. Raija syntyi kotona illansuussa, ja isä oli muun lapsilauman kanssa kansakoululla, jossa katseltiin elokuvaesitystä. Oltiin poissa jaloista, äidin kanssa tapahtumista vastasi kunnan kätilö.

Pesuhuoneen ikkunasta otettu kuva kello kymmenen maissa. Silloin oli juuri seljennyt ihan siniseksi taivaaksi, mutta piankos niitä pikkupilviä saadaan, kun napakka tuuli on taas virinnyt. Ei nyt kylläkään etelästä, kun tuntui kovin kylmältä ulkona.

Harvinaisesti tälle talvelle on ennusteena tulossa viilenevä ajanjakso, jossa mahdolliset sateet tulevat lumena. Ei tosin vielä viime yönä, sillä saatiin jokunen tippa vettä, jotka jäivät pisaroiksi auton katolle ja nyt aamutuimaan jämähtivät jäisiksi. Se on tapahtunut vasta aamukuuden jälkeen, koska aikaisin oli vielä selvästi kostean +ilman tuntu auton liepeissä. Lämpömittari kyllä edelleen  +-puolella nollaa, mutta jäätyminen oli tosiasia, kun tällä päivän kakkosreisulla maa oli ihan kovaa eikä kenkiin tarttunut tuliaisia. Sadetta on odotettavissa ehkä loppuviikosta.

Käytiin siis tekemässä pakkasajan tärkein homma, eli tsekattiin linnun ruokapöydän tila, talipallot olivat loppuneet, joten niitä lisää. Kolme kumpaankin häkkiputkeen, niin pallo ei nouse kokonaisena könttinä, vaikka pidempikaulainenkin siipiveikko ystävä kurkottaisi. Siemeniä lisätään siiloon vasta myöhemmin, sitä evästä vielä oli näytillä, varsinkin maassa, johon pääosa temmataan alkajaisiksi.

Tuossa koiran oikealla puolella on laaja kivi tai kallio hyvin lähellä maanpintaa, mutta vasemmalle sen viereen, joka on sitä 1991 vuoden jälkeistä täyttömaata, on koivun tyveen syntynyt melkein 20 cm syvä kuoppa, en kuitenkaan pannut täytettä ihan puun runkoon kiinni. Voihan siihen lisätä haketta, joka muuttuu aikanaan ruoaksi koivulle. Koira seisoo uudella soralla.

Nyt kun on ollut ihan sulat maat, niin huomasin tässä viime viikolla, että voisi hieman tehdä kulkuväyläänsä paremmaksi, kun nurmikko-osa on kovin kuoppaista. Tempoilinkin vanhaan ahkiopulkkaan hieman täytettä sorakasasta, joka oli traktorinpyörien alla levinnyt turhan laajaksi. Sen toistinkin sitten monta kertaa, kun kuoppa toisensa jälkeen muistutti, että tähänkin voit pimeällä nilkkasi nyrjäyttää. Erityisesti noita kuoppia on myyrän käytävien jäljiltä alapuutarhan kulkupoluilla, sinne pitää mennä myös kapsuttelemaan seuraavan sulan aikana. Sainpa irti leikatuksi samalla jo pari vuotta tuulien heiteltävänä olleen pressun liepeenkin, se oli tosi hyvin reikiintynyt, joten piti panna loppujätteen astiaan.

Maisemat ovat kevään enteiset vielä tänään. Olinpa jo näkevinään yhden scillan lehtikääryleen pään tuossa tasanteella, mutta talon länsiseinustalla ei sitten ollut yhtään, vaikka sinne tulee lähes ensimmäisenä huhti- toukokuun vaihtuessa sinisiä kukkia.

Saksiinkin on tullut tartuttua päivälenkkien aikana, kun haavan ja tuomen juurivesoja on ylämäellä tuhkatiheässä ja osa niistä jäi traktorinpyörien alla vinksin vonksin. Myös sen alas leikatun papulanruusunpensaan versot ovat alkaneet saksitellessa huveta, aion panna siihen kohtaan klapipinon, että tuoreet puut kuivuvat ennen tallin pinoiksi latomista. Klapit ovat kohta tulossa parkkipaikalle, eikä niitä kannata kauas tallista kuljettaa, kun sinne mahtuu taas hyvin varastoa.

Palaan vielä tuohon alkukuvaan eli soppakattilaan. Herneet ovat melkoinen kasviproteiinien lähde, joten niiden kanssa ei tarvitse enää ravintolisää lihasta. Siksi olen jo kauan kehitellyt lihatonta hernesoppaversiota. En tykkää lihasta varsinkaan keitoissa yhtään. Se vaatii kyllä enemmän mausteita, joten pari yrttikuutiota ja Herbamarea mukaan, niin alkaa tuntua täyteläisemmältä.

Tähän keittoon panin vielä loput punaisten linssien pussista, etteivät unohdu vanhenemaan kaapin kätköön. Lisäksi freesaan mukaan reilusti sipulia, tällä kertaa tavallisten kelta- ja valkosipulin lisäksi löytyi kaupasta pussillinen salottisipulia, jolla on tosi makea maku. Lopuksi yleensä laitan keittojuurespussillisen väriä tuomaan, mutta eipä sitä löytynytkään pakastimesta, joten mukaan pääsi pakastevihannespussin puolikas.

Jos keitto tuntuu jonkun mielestä liian lihattomalta, niin Snellmanin juustonakkeja palasina lautaselle keiton sekaan. Tai joulukinkun tähteitä pakastimesta. Myös metwursti- tai salamisilppu antavat makua lautaselle lisättyinä. Voi käyttää mukana juustoja siltäänkin, vaikkapa aurinkokuivatulla tomaatilla maustettuja fetajuustokuutioita. Olen joskus kokeillut homejuustomurujakin, ne muuttavat keiton makua happaman suuntaan, joten ei ollut hyvä idea. Parmesan olisi varmaan parasta.

Silloin ennen vanhaan keitolla oli aina voileipää kyytipoikana. Jälkiuunileivästä leikattiin pieniä kapeitä leipä"veneitä" reikäleivän laidasta keskusreikään päin, ne mahtuivat pikkulapsenkin käteen hyvin. Nykyisin keitot ovat niin täyteläisiä, ettei leipää välttämättä tarvitse, jos ei sitten halua italialaista/ranskalaista tyyliä krutongeista eli pienistä kuivista leivänpalasista sopan joukkoon.

Tella on oppinut petaamaan, omalla tavallaan. Sängyllä ollessa tavallisesti tyynyt siirtyilevät vasemmasta kulmasta, niin että jää sopiva kolo, jonne voi puikahtaa jossain välissä. Joskus kuoriutuu päiväpeittokin siitä nurkasta, muttei viime yönä. Lattialla nukkuessaan se yleensä yrittää siirtää maton kulmaa muualle, että mahapuoli olisi paljaan lattian päällä. Pää ja selkäpuoli ovat tyynyillä, siten, että voi päätä kääntämättä seurata minun sänkyyni nukkujan liikkeet.