Mainiota Matin päivää!
Hernesoppa tai -keitto, rokka on tekeytymässä hellalla. Laskiaistiistai on tulossa huomenna! On alettu uusi viikko, eli se on nykyisen järjestyksen mukaan maanantai, eikä sunnuntai, niin oli ennen vanhaan. Sitä vanhempaa noudatetaan vielä monissa maailman maissa, kuten vaikkapa USA:ssa, josta kukkokalenteri Raijan joulupaketissa tänne lentää. Eilen oli laskiaissunnuntai, joten on siirrytty paaston aikaan. Sitä kestää 40 päivää, joten pääsiäinen on vasta huhtikuun puolella (12.04). Etelä-Suomessa on monilla kouluilla hiihtoloma, eli talviloma, kuten Iitin kunnan sivuilla asia muotoillaan, molempia on käytössä. Tänään on Matin päivä, eli sisäajalle suunnitellut puhdetyöt pitäisi kohta olla tehtyinä. Ennenvanhaan Matista alkoivat nimittäin polttopuiden tekotalkoot, ja jos oli saatu pellavakankaita kangaspuilla tehdyiksi, niin niitä sopi panna puhtaille hangille valkaistumaan. Päivä on venynyt jo kymmeneen tuntiin, näkee hyvin sisälläkin hääriä ilman valoja monta tuntia. Tänä...