Tammikuun lintupäivä

Eilen oli taas jälleen kerran pihalintujen bongauspäivä. Meillä se oli siinä suhteessa ihan tavallinen päivä muiden joukossa, että lintumäärä oli samaa luokkaa ja lajistoa kuin muinakin päivinä, kun ilmat ovat koko tammikuun olleet hyvin leutoja, jopa keväisiä.

Koivun oksanhaarassa riippuu kookas siilo, Päiviltä peritty, joka on laadultaan tosi hyvä, siinä ei kerry linnunkakkoja jyvien joukkoon kuinkaan. Tavallisin lintuparven työtapa on, että pari lintua roikkuu reunassa ja hosuu siemeniä, joista osa tietysti tippuu maahan. Niinpä ruokailijoista suurin osa hyppii siilon alla odottamassa, kuinka mannaa sataa taivaalta. Samassa puussa on alarinteen puolella talipallojen varasto rautalankapidikkeissä, joihin pallon saa ilman verkkoa.

Lintuja oli siis hyvin, ja auringonkukan siemen on niin suosittua, että ainakin joka toinen päivä saa varmistua, että siilossa riittää etsittävää. Tämän talven erikoisuus ovat paljon entistä runsaammat punatulkut, niitä on usein useampi pari. Tiaiset tietysti ovat yleensä runsaimmat nähtävät, tänä talvena on talitiaisia enemmän kuin sinitiaisia. Lintuparvi, joka päivittäin ruokailee, on tavallisimmin kooltaan muutamia kymmeniä. Siilon alle on syntynyt tasainen noin metrin halkaisijaltaan oleva ruokailutanner. Kun mennään Tellan kanssa ruokatilannetta tarkastamaan, linnut pyrähtävät oitis lähipuiden latvoihin katselemaan.

Kuva on talon alapuolen tuijan juurelta läheltä pyykinkuivaustelinettä. Kaikki jäljet ovat tuoreita, lauantaina kuvattuja, ja meillehän lumipeite tuli pari päivää sitten, vasta torstai-iltana pitkästä aikaa. Tuijissa on mahtavan runsas siemensato. Etupihan tuijat tulevat nopsasti käyttöön, kun pikkuvarpuset istuvat seuraamassa tilannetta naapurin isoissa kuusissa ja siitä heti pyrähtävät aterialle, kun muuta liikettä ei ole.

Menneinä vuosina pikkuvarpusia oli ehdoton enemmistö, mutta kun talo sai uuden ulkokuoren ja köynnöstelevä alppikärhö otettiin alas, niiden hotelli häipyi ja lintujen määrä meidän siilolla väheni. On niitä vieläkin, mutta ruokapaikaksi muodostuu kartiotuijain sijaintipaikat. Tähän aikaan vuodesta niiden siemensato on saatavilla ja tulee varpusten ruokapöydän perusantimeksi.

Kylällä on ollut melkoisesti myös urpiaisia, niiden tarkkailupaikka on lehtipuun latvassa ruokintasiilon lähellä, ja siinähän on koivuja lähellä. Talipallojakin käydään verottamassa, mutta puuhaa riittää myös siilon alla peuhatessa. Urpiaisparvet ovat olleet muutaman kymmenen luokkaa.

Siemensyöjiä ilahduttaa myös kurtturuusu, jonka kiulukat tyhjennetään näihin aikoihin. Matalan tai peräti puuttuneen lumipeitteen aikaan kiulukan on saanut tyhjennettyä maassakin, mutta jos se putoaa varsien väliin, niin tulee ottovaikeuksia, kun varret ovat niin tiheässä. Vaikka kuinka olen katsellut, en ole nähnyt tiklejä tällä tonttialueella kuin yhtenä vuonna, ja siitä on jo aikaa, ja perennain kukkavarretkin jätän yleensä katkomatta syksyllä, että ruokaan löytyisi vaihtoehtoja. Savikkaa ei kuitenkaan ole ollenkaan. Kylältä ovat häipyneet kaikki karjatilojen muistotkin, joten ollaan ihan peruskasvien varassa, niitäkin on niukemmin, kun tienvarret niitetään. Muistan Turengin ajoilta valtaisat savikkamassat Sokeritehtaiden jätevesialtaiden reunavalleilla, jotka ajoin kuhisivat siementen syöjälintuja.

Silloin tällöin täällä vierailee myös pyrstötiaisparvia. Eilen en niitä nähnyt, mutta sosiaalisen median puolella FB:ssa oli jonkun tallettama kuva lintutornilta, jossa pyrstötiaisparvi ruokaili talipallojen kimpussa. Vihervarpusia ja viherpeippoja ei ole myöskään nähty, tavallisimmin niiden tulo pihaan ennakoi kevätkauden alkua, silloinkin niistä yleensä saa tietää äänestä eikä niinkään nähtyään. Meidän ruokintapaikalla ei ole ollut koskaan keltasirkkuja eikä pitkään aikaan tavallista varpusta.

Perusosakas on käpytikka, joita on myös useampia kuin yksi, ne ilmaantuvat talipalloja nokkimaan. Satunnaisesti on joskus tullut nähtyä harmaapäätikkakin, vaikkei tänä vuonna ollenkaan. Naapuri Hutrin tontilla on pohjoisosassa haavikko, joka on niiden valtakuntaa.

Tontilla kasvaa kartiotuijia useissa kohdin. Ne kasvavat jo aika isoiksi puiksi kymmenessä vuodessa ja alkavat siementää. Tavallisiakin kuusia on, mutta niiden käpytuotantoa saa odottaa moninkertaisen ajan. Kaikki ns. jalokuuset ja pihdat ovat myös niin nuoria, ettei ole siemensatoa. Mäntyjäkin on muutamia ja kylän ympäröivissä metsissä mänty on valtalaji, joten käpytikkojen tyhjentämiä männynkäpyjä on monien ns. puhelinpylväiden ympäristössä keväisin. Kun soidinaika alkaa alkutalvesta, pylväiden yläpään suojaksi pantu pelti on loistava ja kauas kantava soitin tikkojen pärryttämisessä.

Useimpina vuosina meillä on ollut ihan riesaksi asti naakkoja, ne ovat olleet tänä vuonna hyvin vähissä. Naakkahan on älykäs lintu, ja sain kerran katsella tuvan ikkunasta hevoskastanjan oksaan ripustettua kapeaa syöttösiiloa, jossa oli istumaoksa. Kun naakka siihen kyntensä laittoi, niin se alkoi villisti pyöriä narunsa varassa. Eihän sitä kenenkään pää kestä, joten naakat kehittivät ihan toisen tyyliin: Lennetään lähelle, tartutaan siihen pikkuoksaan kiinni ja viedään vähän matkaa. Sitten päästetään irti. Joka kerralla siilosta heilahti siemeniä alas siinä syötäväksi. Naakkaparvi istui maassa syömässä, ja yksi aina uhrautui siiloa heilauttamaan, jos ruoka uhkasi vähetä.

Tavallisimmin naakoilla on tiedustelupaikkoja isoimpien puiden latvoissa pihan liepeillä, ja äänimerkeillä ilmoitetaan, koska olisi sopiva aika mennä ruokailemaan. Samaan aikaan pyrähtää sitten parvi, joskus yli kymmenenkin. Mukaan saattaa eksyä varis tai harakkakin. Mutta tuo Päivin siilo on sellainen, että siihen ei mikään heilautuskikka tepsi, ehkäpä ne ovat menneet helpommille apajille tänä vuonna.

Syyspuolella tässä on närhien kansainvaellus, kun tontilla on iso tammi, johon tulee paljon terhoja. Tavallisimmin närhien aika kestää joitakin harvoja viikkoja, mutta tämä kuluva kylmä vuodenaika oli sikäli poikkeuksellinen, että terhojen loputtua lintulaudan tienoisiin juuttui useampi närhi jouluun asti ruokaa etsimään. Nyt en ole nähnyt närhiä muutamaan viikkoon.

Piharuukuissa on vielä hyvin voivia kanervia Calluna. Istutin eri värisiä, olisi elävämmän näköistä. Vihreät ovat hyvin vastanneet odotuksiin. Niissä ei taida juuri olla syömistä, en ole nähnyt yhtään kertaa niissä lintuja.

Leudosta talvisydämestä on ollut linnuille sellaista hyötyä, että kattorännin alle on tullut monta kertaa juomapaikka sulaneen lumen/rännän kertyessä katolta allikoksi. Onpa allikko löytynyt jo autotallin ovenkin tienoosta ihan viime viikkoina.

Metsähiiriä on lintulaudan liepeillä joka vuosi. Niiden piilopaikkoja on vuorenkilpien lehtien alla ja kun lunta on tullut, näkyy liikenteen aiheuttamia jälkiä myös ruokintapaikalla. Metsähiiri on selvästi kookkaampi kuin esim. myyrät, joten jäljen koko kertoo kävijästä. Rusakotkin käyvät ruokintasiilon alla kaapimassa itselleen maasta syötävää. Yleensä ruokintapaikalla on myös reilusti oravan jälkiäkin, mutta nyt ei vielä ole osunut silmiin, kun lumi on niin nuori.